lauantai 14. joulukuuta 2013

Valo ja kuvaus

14.12.13

On taas vierähtäny pitkä aika edellisestä kerrasta kun kirjottelin. Onpahan ollu kaikenlaista touhua ja liian vähän vapaa/omaa aikaa. On ollut joulujuhlaa, synttäriä, laivareissua, perus arkea ja muuten vaan kaikkee oleellista/olematonta. Joten tilaisuus tuli. Lapset nukkuu ja vaimo meikkaa kaverin polttareita varten.

Ajattelin nyt laittaa muutamia kuvia mitä oon tässä syksyllä ja alkutalven aikana ottanu. Valokuvauskurssilta muutamat ja sit tuolta luonnosta mitä oon käyny omalla ajalla ottaan. Parasta oppimista on se kun pakkaa kameran ja tarvikkeet reppuun ja lähtee ulos. Paikan päällä näkee heti otetun kuvan ja asetuksia muuttamalla saa haluamansa lopputuloksen.

Tuossa joku aika sitten alkoi kiinnostamaan nuo HDR-kuvat. Oli siis pakko niitäkin vähän kokeilla. Niissä kun korostuu nuo värit ja sävyerot. Pistän muutaman esimerkin tuohon alle. 

Oli tuossa hetki sitten lasten joulujuhlat päiväkodilla ja tuli sielläkin otettua kuvia. Tosin suurin osa kuvista epäonnistu. Syy tähän kun pienessä salissa ollaan hämärässä, samassa kohtaa ja ilman lähellä olevia heijastavia pintoja. Huonekorkeus salissa noin 4-5 metriä ja itse istuin keskellä huonetta eli seinät oli suht kaukana. Eipä siis salamasta paljon apua. Toinen mikä tuotti hankaluutta oli se kun ne tenavat sinkoilee erisuuntiin koko ajan. Joo liike-epäterävyyttä tuli ihan liiaksi asti. Onnistuneita teräviä kuvia ois tietenkin saanut jos olis suunnannu salaman suoraan kohti. Joo siittä mä en tykkää yhtään. Henkilön taakse muodostuu kauheet varjot ja naamat ja kaikki on luonnottoman vaaleita. Siis se valo pitäis saada kohteeseen hieman epäsuoraan. Olihan siä niitä onnistuneitakin. 

Tässä mustavalko kuva HDR:nä. Kuvan henkilöistä en tiedä mut arvotukseksi jää mitä ovat kuvaamassa.


Tämä kuva on muokattu HDR.


Tämä on värillinen HDR-kuva. Värit korostuu selvästi.


Tässä omasta mielestä onnistunut kuva Sirin joulujuhlasta. Joku tonttulaulu/tanssi taisi olla tällä hetkellä käynnissä.


Leo-poika olikin sit vähä uneliaan oloinen. Virtaa kyllä riitti lauluun ja tanssiin mutta välillä piti varmaan kerätä vähä energiaa talteen.


Tässä esitykset on ohi ja ollaa pöydän ääressä nauttimassa mehua ja piparia.

Sirillä oli tonttulaulut ja tanssit käynnissä.


Kuluneella viikolla päätin lähteä ulos ottaa maisemakuvia mutta toisin kävi. Ulkona oli todella sankka sumu eikä maisemakuvia saanu. Päätin sitten ottaa sumuisia kuvia ja kattoo mitä tulee. Nämä kuvat on viimeistä lukuunottamatta Pyynikin näkötornin läheisyydestä. Tällä korkeudella sumu oli paksua mutta niinkun viimesestä ratinan kävelysillan kuvasta näkee alempana ei tietookaan sumusta.

Tässä kuvassa huomaa kuinka erivärisiä katovaloja on.


Tämä on näkötornin takapuolelta ja väri vaihdettu seepiaksi. Todella salaperäinen tuo kahvilan valo.


Tämä kuva on saanut suuresti kehuja Facebook-yhteisössä. Kehuttiin myös pelottavaksi. Nämä rappuset johtaa "Ruusentaalin" hotellille päin.


Tässä kuva ratinan uudesta kävelysillasta. Värimaailma tässäkin seepia.


Sain myös muutaman kuvaushomman. Työkaverin bändistä pitäis ottaa jotai kimppakuvia. Mielenkiintoista etten sanois todella mielenkiintoista. Toinen homma olis ottaa kuvia vanhalle työkaverille. Pyysi jos ottaisin yökuvia viljakkalasta talvella ja toinen kuvasatsi sitten kesällä. Oon aikas otettu tämmösistä "työtarjouksista". Nämä täytyy ottaa vastaan ja koittaa laittaa kaikki tähän asti opittu osaaminen koetukselle. Voihan sitä taas oppia paljon uutta. 

Mutta enskertaan taas, moro!