tiistai 19. elokuuta 2014

Kesähäät

19.8.2014

Täällä taas piitkästä piitkästä aikaa. Kesä ollu melkosta menoo ja melskettä. Irtisanomiset, vesisateet ja työttömyys. Siinä kesä 2014. Ainiin kävinhän mä kuvaamassa työkaverin häät. Se olikin sitten hyvin valittu päivä kun ei satanu vettä eikä ollu kylmä. Päinvastoin, lämmin, suorastaan kuuma ja todella aurinkoinen päivä. Täydellinen päivä kuvata kesähäät.

Tästä olikin ollu puhetta työkaverin kanssa jo aikasin keväällä. Tuli töiden ohella puheeks Juhan kanssa valokuvaaminen ja sattukin sopivasti että, heillä oli häät tiedossa. Siinä sitten sovittiin että, kuvaan häät ja otan hääkuvat Juhasta ja Marista. Pikkasen oli paineita kun häät on kuitenkin sen verran merkittävä päivä että, se täytyisi sitten onnistua myös kerrasta. 

Tein pienen tausta tutkimuksen kyseisen vihkikirkon pihaan ja kattelin sopivat paikat missä kuvata. En uskaltanu lähtee kuvaan näkemättä ensin minkälainen ympäristö on kyseessä. Halusin välttää "sormi suuhun" tilannetta. Kyseessä on siis kangasalan vanha kivikirkko ja sen kaunis piha/hautausmaa. Pari ideaa pulpahti mieleen heti pihassa käveltyä. Ideat muistiin ja pois vesisateesta. Jäin odottamaan siis kyseistä päivää ja toivoin ettei sataisi vettä. Ei satanu.

5.7.2014 klo 12.50 saavuin paikalle ja meinas jo hätä tulla kun kirkko oli täynnä porukkaa ja luulin että, olen myöhässä. Helpotukseks se olikin joku toinen pari jotka vihittiin samana päivänä. Hetken päästä juhlakalusto saapui paikalle ja kuvaukset pääsi alkuun. Aluksi kuvattiin kirkon pihalla muutamassa eripaikassa ja sen jälkee siirryttiin viralliseen osaan eli kirkkoon vihkitilaisuuteen. Voin kertoo että, kirkossa kuvaaminen on melko haastavaa. Jälkeenpäin vähän harmittaa kun en käyttänyt jalustaa kirkossa. Ehkä yritin ylittää itteni mutta eipä onnistunu. Vihkitilaisuuden jälkeen siirryttiin sitten kadun toiselle puolen jatkoille Kangasalan Pirtille. Tässä sitten muutamat kuvat jotka otin Juhasta ja Marista. Kuvat on käsitelty ja sitä kautta halusin tarjota erilaisia kuvia joista olisi mukava valita se omaa mieltä eniten miellyttävä "Thö hääkuva".


Tässä ollaan ison puun juurella. Jälkeenpäin huomattiin että, morsiuskimppu oli jossai muualla missä piti. Sopii se kuva ilmankin :) Piti ottaa kuvia tälläi varjossa koska toi morsiamme mekko palaa helposti puhki kun aurinko osuu siihen. Valkosesta mekosta onkin haasteellista saada kaikki yksityiskohdat näkyyn kirkkaassa valossa. Tämän huomaa siis hyvin tuosta kohdasta mihin auringonvalo osuu.


Mustavalkonen toimii ja tästä välittyy tunnelma siitä mikä sen kahden ihmisen välillä pitääkin olla 


Sekaan mahtuu myös semmonen perus " pönötys" kuva. Vaikka toisaalta tämäkin on hyvä kuva.


Tässä on kuvan reunoja pehmennetty, valotusta hieman korjattu ja terävöity kasvojen aluetta.


No nyt on kimppukin löytyny. Unohdin mainita kuvauskurssilta opittu asia tuosta kimpun "hengiltä kuristamis" otteesta. Olin ehkä hieman hätänen ja jäi sanomatta että, pitäisi kimpusta hellemmin kiinni. Sehän olisi onnistunut sillain että, pitäisi kimpusta kiinni sormet suorana ja pikkurilli jäisi hieman erilleen nimettömästä. Tälläin jää tuo "kuristus" ote pois ja tunnelma kevenee. Muuten hieno kuva ja vinjetit pistetty reunoille tuomaan lisäpehmeyttä tunnelmaan.


Tässä onkin sitten kirkon vierestä kuva koko perheestä. 3 tyttöä, riittää varmaan vipinää?


Tein tästä seepian ja rajasin vähän ylimäärästä pois reunoista. " Tahdon", jonka jälkeen sormukset sormeen. Onneksi oli tuo aurinkoinen päivä ja isoista ikkunoista tuli valoa sisään hämärään kirkkoon. Mitähän olisi ollut pilvisenä päivänä?


Tässä onkin sitten siirrytty jo jatkoille ja mahat kurnien odoteltu koska ruoka olisi valmista ja päästäisi herkuttelemaan hääparin valitsemia herkkuruokia. Työkaverille kiitos näistä herkuista.


Tässä vielä toinen kuva todisteena siittä mitä hyvää oli tarjolla.


Hääkakkuhan oli sitten mun leipoma....no ei vaiskaa. Kaunis hääkakku oli jos oikein kuulin niin Kakkuateljeen tekemä. Oli todella hyvää ja siittä ei paljoa jäänyt jäljelle. Taitaa varmaa tuo koriste kuvata Juhan ja Marin suhdetta, kenties ;)


Tässä hieman lähenpää tarkempi kuva koristeesta. Teemana hääparilla oli mustavalko ja hieman tuommoista pitsiä. Se korostui kakussa sekä juhlapaikan koristeissa. Myös hääparin lastenmekot olivat samaa tyyliä. Perhekuvassa ylempänä se ilmenee. :)


Tässä hyvä yhteiskuva hääparista hetki sen jälkeen kun Juha polkas jalalla Marin jalkaa kakun leikkauksen hetkellä. (Juha kertoi tämän myöhemmin kun oli ihmetelly mustelmaa Marin jalassa)


Häissä tietenkin tanssitaan. Tässä lämminhenkinen hetki hääparin tanssista. Bändihän sit soitteli hyvää tanssimusiikkia laidasta laitaan. Tämä taitaa olla se hetki kun bileet vasta alkaa ja voi olla astetta rennommin.


Muuten hyvä kuva mutta tuon ukkelin pää osu sitten sopivasta tuohon Juhan päähän ja näyttää että, se kasvais siittä ylös. Onneksi on kuvanmuokkausohjelmat tehty tämmöisiä kuvia varten. Helppo muokata tuo pieni pää pois tuosta kun ympärillä on pelkkää mustaa. Toisaalta tilannekuvat on sit semmosia et niitä ei mitenkää tarkotuksella asetella. Kuvassa on silloin siis se hetki ja se mikä on kuvassa ja miten se on, on siinä silloin just sillain kuin se on. Helposti selitetty ;)

Itse jouduin sitten jättämään juhlat klo 20.00 aikaan kun piti lähteä kotiin päästämään vaimo viettämään kaksinkeskistä aikaa siskonsa kanssa ravintolaan. Loppuillasta olisi varmasti tullut vielä hienoja ja loistavia tilannekuvia kun juhlaporukka alkoi olemaan melko maistissa. 

Tässä tämän kertainen kuvausreissu. Mielestäni onnistuin hyvin sillä tasolla kun koen itseni olevan. Ainahan on parannettavaa ja paljon pitäisi osata ottaa asioita huomioon ja vielä muistaa käyttää kaikkia hienoja pikkujuttuja hyödyksi. Tämä tässä tällä kertaa.